tv on totta

Ma olen kiljahdellut ilosta hiljaa sisallani talla viikolla moneen kertaan.

Partiotytot myymassa pikkuleipia. Poliisiauto donitsipaikan ulkona. Vakuutusmies kysymassa haluanko vakuuttaa kihlasormukseni (kylla). Viinipullo pakattuna ruskeaan paperipussiin. Aamun lehti heitettyna pihamaalle. Posteljooni shortsiuniformussa.

Onko mulla kameraa mukana kun jotain naista tapahtuu?

Ei.

Eli sun pitaa vaan uskoo mun sanaan. Tai tulla kaymaan ja todistamaan miten suuri osa leffoissa ja tv-sarjoissa nahdyista jutuista on totta.

Ja sehan tarkoittaa, etta kaikki ne tunnit jotka olen istunut tv:n edessa ei ole ollut turhaa luppoaikaa vaan tarkeaa dokumentointia muuttoa ennen. Jopa silloin kun en edes tiennyt muuttavani tanne. Olipas mulla tuuria. Jos olisin vain katsellut ranskalaisia taidedokkareita ja saksalaisia poliisisarjoja keski-ikaisista lihavista miehista, ei yleistiotoni uudesta kotimaastani olisi karttunut.

Olipas onni, etta tuli katsottua Frendien ja Sinkkuelaman kaikki tuotantokaudet puhki.

Niin ja me ollaan muuten paatetty olla ostamatta telkkaria. Mita sita nyt turhaan. Gilmore Girls and Desperate Housewives on oven takana ja Gossip Girl, Sinkkuelamaa ja Frendit tunnin junamatkan paassa. Nip Tuck ja Califormication on jo vahan kaukana, toisella rannikolla, mut pystyn elaa ilman niita.

Ja hauskat kotivideot pyoriikin meilla kadella sahlarilla paivittain.